Erosta on nyt tasan viikko. Tuntuu kuitenkin että olisi mennyt kuukausia, aika kuluu niin tuskaisen hitaasti.
Viikko erosta ja tänään löysin meille kivan yksiön minne alkaa rakentamaan elämäämme.
Olen innoissani ja samaan aikaan tosi surullinen, muuttaminen tekee asioista jotenkin todellista ja lopullista. Välillä haluaisin kovasti tietää mitä eksäni tekee ja välillä sitten mietin miten tuskaista tieto olisi. Välillä olen jopa huolissaan ja joudun muistuttamaan itselleni ettei hänen asiansa enää minulle kuulu.
asunnon löytäminen on hienoa ja pelottavaa, en ole ikinä asunut yksin.
16 vuotiaana muutin opiskelija asuntolaan ja sieltä suoraan silloisen poikaystäväni kanssa yhteen ja eron jälkeen raahasin tavarani takaisin porukoille. Porukoilla asuessani tapasin sitten tämän miehen jota luulin elämäni rakkaudelta ja muutimme yhteen. Nyt taas kirjoitan tätä blogia porukoilla lapsuuden huoneessani ja ensi viikolla olen muuttamassa ensimmäistä kertaa aivan omilleni. Osaanko ja muistanko huolehtia kaikista asioista itse? pelottava. onneksi on tuo karvainen nelijalkainen joka pitää ajatukset edes vähän koossa, pakko jaksaa edes hänen takiaan muuten olisin kai jo luovuttanut
Kävin myös eilen ottamassa elämäni ensimmäisen tatuoinnin, nyt mummoni kulkee mukanani joka päivä vaikka ei olekaan enää antamassa neuvoja. Hän jos kuka olisi osannut sanoa ne oikeat sanat kaipaan häntä niin kovasti <3
nyt aijon selata netti sisustus kauppoja jotta saan jotain mukavaa ajateltavaa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti